Sain vihdoin juotetuksi kruunuun, johon kivi istutetaan, rinkulaan jolla se sitten lepää.

Väänsin ja juotin myös koristerinkulan, joka tulee kruunun juureen. Tein sen valmiiksi kierteiseksi väännetystä hopealangasta, jonka Simo joskus joutessaan oli kiertänyt.

Kruunun ja koristerinkulan juottamisen sormuksen runkoon jätimme suosiolla maanantaihin, parempi niin kuin puolessa tunnissa yrittää säheltää moista. Puhumattakaan, että jos olisi kiireessä pilannut sen, olisi viikonloppu ollut ns. pilalla.

Sensijaan valssasin sopivan palan hopealevyä 1,2 milliseksi Annetten sormusta varten.

Mattapintaiset niistä lopulta tein, kun tuppasivat huopalaikalla mystisesti naarmuttumaan.




Halusivat aluksi esiintyä näinkin intiimeissä tunnelmissa:




Melko tyytyväinen noihinkin olen, malli on ihan itse suunnittelemani ja silleen :)

Koukut ja renksut poimin laiskana valmiina, koska kerran väänsin lähemmäs sata korviksen koukkua tilaustyönä, ja se kokemus oli ehkä liian tuoreessa muistissa ;)

....kuten kuvasta näkyy =D

Flunssaa pukkaa, joten en ollut kovin innoissani Keken mainostaessa Malmilla bussipysäkillä U.K.Subsin keikkaa. Liput olisivat kyllä vain kympin, eli 12 euroo ovelta, mutta olin täysin vakuuttunut viettäväni rauhallisen koti-illan flunssaa parannellen, kun Risto Reipas soitti. "U.K.Subs!" Jahas, sinäkin. Ehkä sitten tosiaan pitäisi, tuumin.

Keke oli sanonut lämppärin alkavan kymmenen aikaan, mutta kello oli melkein puoli kymmennen jo, joten sovittiin tällit varttiavaille yhdeksitoista. Soitin vielä Kekelle kysyäkseni mikä lämppäri oli. Kakkahätä77? No voi pahus, ois voinu olla mielenkiintonen.

Myöhästyin sitten siitä varttiavaillestakin vartin verran, mutta Kakkis soitti vielä. Kitaristi on sanonut haastatteluissa ettei voi pahemmin dokailla ennen keikkaa, kun on niin huono soittaja muutenkin, mallikkaasti kuitenkin vetivät. Paikoin tuli Ratsia mieleen, mikä on aina hyvä asia. Keep on punking!

Vanhoja naamoja näkyi taasen, Ramones diggari Markoa ja sensellaisia, sitten myös 90-luvun naamoja. Olin senverran hövelillä tuulella, että suostuin jopa ystävällisesti rupattelemaan paskimman bändin, missä olen soittanut, rumpalin kanssa. Kitaristi oli sitten ottanut ja eronnut bändistä ja lähtenyt Intiaan. Harvoin tunnen puhdasta vahingoniloa, tuskin nytkään, mutta enpä voi väittää katseeni olleen mitenkään myötätuntoinenkaan.

Jatkoin Tavastialla hyväksi havaitsemaani linjaa ja juomien sijaan röökiä paloi siinä ulkopuolella. Kun U.K.Subs sitten aloitti puolenyön maissa, menin aluksi eteen. Risto vain kuikuili ovelta, ja hävisi jonnekin. Jahas, totesin itselleni, taitaapi alkuperäisiä olla vain tuo laulaja. Kitaristi ja rumpali näyttivät nimittäin ihan kakaroille, basisti taas hyvinsäilyneeltä kolmi- nelikybäseltä. Jos laulajasetä itse on 63-vuotias, kuten joku kertoi, niin olisihan basisti teoriassa voinut olla joku ihmelapsibasisti 70-luvulta. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ollut.

"This one´s for the pit. It´s called Kids!" setä Harper sanoi, ja pitti vallan villiintyi, piankin ollen hiukan liian laajalti villi, joten katsoin parhaaksi siirtää vanhat (? häpeä minä, pikkutyttö laulajan rinnalla!) luuni johonkin turvallisempaan paikkaan. 

Risto löytyi mistä arvasin hänen löytyvän, salin takaosasta. Sinnehän olimme ensitöiksemme suunnanneet aluksikin. Pullo-oluen oli ostanut, sain huikan. Endangered Species,  War Head,  Stranglehold on Me, siinä taisi melkein ollakin minulle tutut biisit, mutta ei se tahtia haitannut. En muista monta Risto sanoi yhdessä vaiheessa tunnistaneensa, kolme tai neljä, mutta äijät näkyy tehneen senverran paljon levyjä, ettemme ihan nurkkaan joutane häpeämään. Flood of Liesia ja After the Waria jäin kyllä kaipaamaan.

Lavasukeltelua näimme runsain mitoin. Setä Harper ei sentään itse - toisin kuin Iggy - sukeltanut, mutta sitäkin suurempi osa hoikemmanpuoleisesta yleisömassasta sitä harrasti. Taisin nähdä näkyjä, sillä minusta näytti melkein kuin Sekasorron Timppakin olisi lavalla hetken heilunut ennen sukellusta, mutta olisin taipuvainen pitämään häntä senverran mukavuudenhaluisena, ettei vaivautuisi. Toisaalta, olen erehtynyt ennenkin =P Itse en kyllä sukeltaa uskaltaisi, en pystyisi luottamaan ihmisten kannatteluhaluun saati kannattelukykyyn.

Tupakkapaikalla on tunnelmaa. "Ykin jo näinkin... Se hihitteli jostain kumman syystä." Onnistuin olemaan muistamatta yhden hevipunkiksi itsensä luokitelleen miekkosen nimen. Halusin yrittää muistaa, koska mielestäni oli noloa, etten nimeä muistanut. Tiesin tasan tarkkaan kuka hän oli, mutta nimi oli hukassa. "Käytätkö etu- vai sukunimeä, tai kenties lempinimeä?" Tässä olin jo melko lähellä arvaamista ja oikeilla jäljillä, kuten noin puolen vuorokauden kuluttua tajusin. Olisin jo luovuttanut, kun Risto esitteli itsensä hänelle, mutta nyt nuorukainen ei suostunut sanomaan.

Jälkinäytös aamusella eli puoliltapäivin: *pinnits* "Köyliön järven jää... LALLI!!"

*nyyhkii*

*kiemurtelee tuskissaan*

Kaikki luettu. Niitä ei tule enää... 

Voi miten haluaisinkaan vielä edes yhden kirjan...

Smackia ei saa takasin, Smackia ei saa takasin... *nyyhkii*

Mutta kun "isoveljeni", intiaanipäällikkö Arnold os. George, laulaa Tavastialla ja minä sinne vaivaudun, onhan sitä toki fanitettava lavan edessä... *wirn* Ja hilattava frenditkin messiin... Siis sinne lavan reunalle :)

Saavuin mestoille pari minsaa yli kymmenen, jolloin Marjo oli kertonut ennakkolipun mukaan ekan bändin esiintyvän. Ensimmäinen ja ainoa vessassakäyntini ajoittui tuohon. Oluthan on tunnetusti epäterveellistä ilman tupakkaa ;)

Onx tää se Sturm und Drang? Ei Smackia, ei Fisuja, vetääks nää kakarat omiaan? Kiikkalan sisarukset bongasivat minut kun olin vaihtamassa muutaman sanasen ex-bändikaveri Jussin kanssa ja informoivat ensimmäisen bändin (Evil Boys-niminen projekti) vetävän mm. Dead Boysia. "Ai se Stiv Batorsin bändi? Tuleex viel Stooges & MC5 coverbändit sitten?"

Evil Boys ei kolissu, joten paineltiin lopulta röökille Marjon kaa. Kutsuin sen takasin ottaan leimaa vain huomatakseni, että oli ottanut jo. Seuraavana olisikin jo Hardroad tai Smackroad, kuten George sen lauantaina nimesi oltuaan kuullut jostain, että joillain sedillä Hardroad-niminen bändi jo oli. Tuskinpa bändistä kuitenkaan Smackroadia tulee - voisin kuvitella ainakin Cherin moista nimeä vastustavan - sillä Arnoldilta saamassani biisilistassa Jykän rumpaloima osuus kulki nimellä Hardroad ja Kinden osuus nimellä Smackroad.

Omiaan ne siis aluksi veti, mutta liimaannuimme Marjon kanssa lavan kylkeen, sillä niiden omat oli hyviä. Kipakin sinne pian tiensä löysi. Olinpa Smack-vaiheessa eräänkin Nunnun lavan pielessä näkevinäni, mutta ei se varmaan ollu, koskapa pian hävisi ;P En muuten suosittelel kenellekään ko. neitosta autokuskiksi, ainakaan mikäli ajotyylinsä on yhä sama kuin vuoden -90 ja jotain Provinssista palatessa. Yhtä tuskaa...

"Kuunneltiin Stoogesia Katajanokalla Smackin ekan Tavastian keikan jälkeen," fiilisteli George Hardroad-osion keskivaiheilla, ja bändi polkaisi Gimme Dangerin käyntiin. Perään seurasi "vähän vaikeampi" I Need Somebody, jonka lopuksi Arnold sanoi taputtavalle yleisölle "Tää ei ollu meiän oma biisi." Esitin tyhmää basistia: "Mä ihan luulin..." Eihän se tietty oikeest luullu ett luulin ;P

Jollain ehkä kakskyt ja risat kakrulla oli ilmeisesti jokin pehmolelufetissi, ainakin se heitteli Hardroadia jollain pienellä ja pörrösellä. Hassua kyllä, se halusi lelunsa aina lopulta takaisin. Ja lopuksi ei sitä enää saanutkaan, luulen, koska Arnold heitti sen jonnekin yleisön sekaan viimein, lelun pyörittyä jaloissa melkoisen tovin.

Ah, mutta tunnelmahan tiivistyi vallan, kun Arnold kuulutti vierailevan tähden, Kinde Leskisen. Rumputaiteilija siinä viipyi kovin, joten aloimme huudella Kinde, Kinde, hieman varovasti tosin. Kuulin väärin takanani olevan miekkosen huutelut ja humautin: "Se on Kinde, ei Linde." Väitti huutaneensa Kindeä. Noh, ei kai nyt tappelemaan mosisesta sentään... =P

Arnold kävi Kindeä sitten takahuoneesta etsimässä... "Kinde laittaa housuja jalkaan." Wow! Tutkimattomat ovat rumpalien tiet ;) Jykä on hei siis ihan kiva tyyppi ja OK rumpali, mutta kalpeni kun Hra Leskinen vihdoin rumpujensa takana hänet replacasi. Kinden kaikki pääkarvat oli valahtaneet leuan alle, kunnon ZZ-Top skegge, but who cares? It was the Kinde Man!

On the Run... Sulje silmäsi ja maaginen aikakone nakuttaa sinut Rattlesnake Biten julkaisun tienoille. Tuolla Kinde, täällä Cheri, ja vuosi oli? Rokkipoliisit heitetään metron alle. Löysin sisältäni pienen fanin, vaikka aina olen mielestäni ollut fanin sijaan "fixumpi" diggari. Noh, ihminen on vielä parikymppisenä niin kovin vakava, tekee pesäeroa asioihin joita fanitti 12-vuotiaana, samaahan tuo melkein tarkoittaa kuitenkin.

Cherillä oli selvästi hauskaa - toisin kuin viimeisinä aikoinaan Smackissä - ja Kinden naamavärkki tutisi tuttuun tyyliin. Ilmankos ne karvat oli sinne leukaan valahtaneet ;)

Some Fun, Steppin Stone (Monkeesia muuten alunperin), meinasin ryövätä mikin Arnold/Georgelta, mutta turha toivo, sen teki kommandopipoon ja camouflage housuihin naamioitunut Fleimari-Eetu. Good Morning Headache, Buy This Town... Pidin edelleen sormea toisessa korvassa monitorointina ja lauloin "oikeissa" kohdissa", silloin kun muistin sanat ;P Äänikään ei itsellä kulkenut ilman röökii/juomaa, ja ihmettelin "kuin noi ton tekee?" Talloin rokkipoliisini entistä syvemmälle lavaneduslattian alle... Heyy, jotkut laulaa omissa biiseissään väärässä kohden... Hyvä meininki. Hyvä Arnold! Hyvä Eduardo! Hyvä HardFuckingSmackRoad!

Lavalle purjehti Lady in Black. "Uzi!" Kipa henkäisi. Seurasi Somewhere Out of the Day, jonka taustoja laulamassa Smackin keikoilla muistelin erinäisiä vierailijoita olleen, legendaarinen roudaritar Uzi nyt ainakin...

Black Bird (eikseoo Mustarastas? Suvussani on Rastaita...), Oh Lord, Run Rabbit Run... Nikotiinivaje pakottaa, mutta poistuakaan ei voi. Jaa, luulitte sitten, että tuohon voi/saa lopettaa?

Encorea hakataan. Näemme pikaisen neuvottelun kera Kinden, ja Arnold saapuu kertomaan maestron toiveen soittaa Criminal, painottaen että tää on nyt tosi ylimäärästä, mutta Kinde halusi... Ahaa, "pääbändi" oli ilmeisesti soittamassa Criminalin, mutta eikös tribuutti/levynjulkkari/coverkeikalla muka voi noin tärkeetä biisii vetää useempikin ryhmä? Semmiknkin kun jälkimmäinen vetää vielä kun taxirahaton lähiöihin raahustava rahvas on jo viimeisille dösille suunnannut? Pah! Jos Kinde sen haluu vetää, niin se sitten on! Paras rumpali, paras biisi parhaalta bändiltä parhaan basistin kera. Silkkaa parhautta, yhtäkaikki! Rokkipoliisit vedetään vessasta alas!

Ainakin kolmelle röökille Marjon kaa! Smackfaces aloittaa Salvationilla, mikä kuulostaa yllättävän hyvälle. Näen kollegani Sekasorron Timpan, ja hukkaan Marjon. Luuli ehkä poikaystäväksi, kun halasin. Istun alas. Skin Alley, Rattlesnake Bite (Cherin pitäis soittaa, murr), Set Me Free... Look Around, jota kommentoin kollegalle ekan bändini valossa... Ja luokkakaveri lukioajoilta lavalla =P

Five Fifteenin Järvinen sitten vetää Crazy Diamondsin, voi ei! Ja leikkii apinaa... Puhumattakaan että on apina! Mitä sitä Kellogsia ja Kolera-allasta tänne piti vetää? Namedropping? Disgusting, really...

Seuraavaksi luulen jostain syystä olevan vuorossa MaggieMcGillin, mutta tuleekin Wishing Well. Tätäkin me tytöt joskus soitettiin... Laulan mukana, sormi korvassa; folk-monitorointi or whatever.

Jahas, Ranen nyttemmin kuuluisa pikkusisko saapuu laulamaan Fisujen biisin, jossa lauletaan "little sister"... Wide Awake taisi kappaleen nimi olla. Järvinen kettuilee pienelle naiseudestaan, äijäilyhän on muotia... Tyttö osaa laulaa, mutta hype ja outo hymy työntävät kuulijaa loitolle. "En halua mainostaa olevani Ranen sisko, mutta ekan levyni nimi on Sister." Seuraavaksi "Wife" tai "Mother"? Manna toki nyttemmin on varmasti veljeään kuulumpi täällä meilläpäin, mutta...

Completely Alonesta kuultiin Mannan smailaamana outo Balls-versio (!) ilman Marjo Leinosen rosoa. Jukka Orma on aina ilahduttavaa nähdä lavalla, mutta tässä tapauksessa taisi vain pahentaa vaikutelmaa...

Eduardo palaa, pulsarit tai ei... Jumping Jack Flash. Kellon vilkuilu senkun kiihtyy, bongaan taas Sekasorto-Timpan. Houkuttelee minua Suicidal Tendenciesin keikalle. "Hei, ei tää ny Tavax tuu..." Can You Dig It... Nyt tarttee tosiaan lähtee. Timppa jää vielä, vaikka kehuu vikan dösänsä lähtevän jo puol kaks. Itse ehdin omaan puoli kahden kärryyni hyvin ja juoksematta. Kipa Kiikkalakin näkyy johonkin dösään suuntaavan, muttei huomaa koputustani ja viuhtomistani jo liikkuvasta bussista.

Smack-paita jäi ostamatta, kun suurin koko oli vain L, eikä harkinta-aikaa enää ollut kun huomasin paitamyynnin vasta lähtiessä. Vannoin hoitavani ainakin levysoitinasiani kuntoon lähiaikoina.